Iso E

Uudempi | Vanhempi

20.3.2013, Helsinki

Kerron teille vähän, miten reenini ovat edistyneet tässä projektissa. Ensiksi lyhyesti taustoistani, jotta teille selviää, että mikäs mies meikäläinen on.

Olen työskennellyt Varustelekassa noin seitsemän vuotta ja meillä on liikunta ollut aina tärkeä osa työyhteisöä ja työssä jaksamista. Itse olen aina halunnut ajaa työpaikkaliikuntaa eteenpäin ja saada ihmiset reippaammiksi. Koulutukseltani olen mm. kuntosalivalmentaja ja kokemusta reenailusta on noin 15 vuotta. Teininä tuli reenattua lähinnä amerikkalaista jalkapalloa ja itsepuolustuslajeja ja parikymppisenä rupesin nostelemaan painoja suht aktiivisesti. Kuntosali ja kuntoilu yleensäkin on tärkeä osa elämääni, vaikken mikään megakuntoinen himoliikkuja olekaan. Tykkään myös juoda ginesiä ja syödä sipsejä.

Spartahommat vähän pelotti aluksi, enkä edes ollut ensimmäisten joukossa ilmoittautuneena. Mua ei oo crossfitit hirveesti ikinä kiinnostanut ja meinasinkin, etten lähde tähän sirkukseen mukaan. Mukaan lähdin enivei ja en ole katunut ollenkaan. Porukka on hyvä ja tässä todellakin on kova pakko reenaamiseen, ettei jää muista jälkeen. Pieni leikkimielinen kilpailuhenkisyys on hyvä säilyttää vaikka tämä ei mikään kilpailu olekaan. Ryhmähenki on kova ja tärkeä osa tätä reeniä.

Itse reeni on lähtenyt hyvin käyntiin ja selkeitä tuloksia on tullut. Tällä hetkellä on ainakin hyvät kutinat äässissä, että alle kahteenkymppiin tulee menemään läpi. Takapakkiakin on joutunut ottamaan, kun ylikunnon oireet ja kulkutaudit iskivät. Tämän lisäksi mulle osui kahdet kertausharjoitukset tähän samaan syssyyn. Jotkut sanoo, että välillä olis hyvä levätä.

Tähän mennessä ikimuistoisimmat reenit on ollut varmaan Turun reissu ja Lucion vetämät halailureenit. Tääkin on jännä juttu, miten me vaan vahingossa saatiin tähän projektiin mukaan milloin mitäkin reenaajaa ja porukkaa. Tätä ei olisi saatu toteutettua näin mageeksi, ellei mahtavat yhteistyökumppanit olisi lähteneet mukaan. Iso kiitos siitä, tämä on ollut aivan mahtavaa!

Vielä on reeniä jäljellä rapeat neljä viikkoa ja työtä on vielä tehtävä runsaasti, jotta meikäläinenkin vetäsee tän shitin alle 20 minuuttiin. Sixpäkkiä ei ole vielä näkynyt, mutta katotaan jos se tuolta vielä esiin tulisi.

Eric



Kommentointi