Jätemäki Rumble

Uudempi | Vanhempi

4.2.2013, Helsinki

"Miten menee?"
"Paremmin ku puol tuntia sitten!"

Jos nyt kuitenkin alotettais alusta. Mäen juokseminen kuulosti jonkun mielestä hyvältä idealta ja siitähän se sitten lähti. Meillä on kuitenkin täällä Suomessa aina välillä tämmöstä lunta, mutta aateltiin, että eiköhän se kuuluisa spartalainen tahto ja sitkeys viimeistään sieltä hangen seasta löydy.

Talvi tai ei niin maiharit jalkaan, pipo päähän ja ukkoa takaovelle. Reissuhan käynnistyi Konalasta, Lekan takapihalta. Tavoitteena Helsingin huippu eli tuttavallisemmin Malminkartanon jätemäki. 90 metriä silkkaa riemua rakennusjätteen muodossa. Parin kilometrin siirtymä toiminta-alueelle hölkkättiin perinteikkäästi parijonossa. Hölkän aikana tuli jo ensimmäiset kuumotukset, kun edellisestä lenkistä saatu kantapäässä oleva rakko alkoi hiertyä auki uudelleen.

Jätemäki ei näyttänyt enää niin miellyttävältä lenkkeilykohteelta, kun pääsi sen juurelle. Se oli itseasiassa paikoin tosi jyrkkä. Porukka jaettiin kahteen ryhmään. Toiset juoksivat rappusten vierestä mäkeä ylös ja rappuja alas, kun taas allekirjoittaneen ryhmä teki jotain perkeleen borisjeltsinin loikkia (Borzovin loikat toim.huom.) loivempaa mäkeä ylöspäin. Tässä lajissa tuli hyvin nopeasti selväksi, että ylipaino ei ole ylivoimaa ainakaan ylämäessä. Kymmenisen minuuttia loikkia ja olo alkoi olla lähellä kuolemaa. Räkä poskella ja happi lopussa mutta silti loppuun asti niin täysillä kuin vaan menee.

Onneksi kärsimyskin loppuu aikanaan. Vaihdettiin rooleja. Sama aika mutta juostiin jyrkkää mäkeä ylös/alas. Onneksi eka ryhmä oli tampannu mäkeen jo vähän jalanjälkiä. Mäkijuoksu vaikutti taivaalliselta edellisen kidutuksen jälkeen. Rakko ilmoitti jatkuvasti olemassa olostaan, mutta Ericin kuuluisat sanat toistuivat pääni sisällä: "Kipu on mielenharhaa!" ja irvistykset muuttuivat enemmänkin virneeksi. Mitä nyt siltä puuskuttamiselta kerkesi virnuilemaan.

Lopuksi vielä rymisteltiin mäen huipulle ja otettiin pakollinen ryhmäkuva. Paitapakkoa ei ollut, joten kuvassa saattaa näkyä miesnännejä. Alas tultiin rappusia, joita ei oltu vissiin hoidettu koko talvena, pitkin. Liikkuminen oli lähempänä liukumista kun astelua. Takaisin Lekalle siirryttiin parijonossa edellä mainittu typerä virne taas naamalla. Tais siinä tulla muutama sata tahtiaskeltakin otettua. Siitä tuli niin pahat flashbackit kasarmista, että oli pakko lopettaa.

Aurinkoa ei näkyny eikä se ollu erityisen vihanen tai myötätuntoinen, mutta kyl myö oltiin aika velikultia.

Tero



Kommentointi